Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Kaasuputki ja Karjala

Itämeren kautta Venäjältä Saksaan kulkeva Nord Stream -kaasuputki on herättänyt hieman kummallista keskustelua: pääministeri Matti Vanhanen ehti jo luvata, että Suomen hallitukselta tulee myönteinen periaatepäätös putkesta jo syksyllä, ennen kuin edes ympäristöselvitykset ovat valmistuneet. Tällaiset puheet kuulostavat ihan menneen ajan kaiuilta, kuin suoraan suomettumisen kulta-ajoilta!

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki riensi toki tarkentamaan, että ympäristölupakäsittely on oma kokonaisuutensa, eikä sen lopputulokseen ole tarkoitus etukäteen vaikuttaa.

Itämeren muissa rantavaltioissa kaasuputken osalta on keskusteltu ympäristövaikutusten lisäksi myös muun muassa turvallisuuspolitiikasta, joka meillä on jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Putken on kuitenkin tarkoitus kulkea varsin lähellä Suomen rannikkoa, ja toisaalta Venäjän intressissä on varmasti valvoa sekä putken rakentamista että käyttöä varsin tarkoin. Tyhmempi voisi ajatella, että tällä olisi myös maanpuolustuksellisia ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia!

Mielenkiintoisen suolapulssin asialle antoi suomalaisten liikemiesten kaivosvaltaus, joka sijaitsee putken kulkureitillä - sankarivaltaajat ilmoittivat, että vetävät valtaushakemuksensa pois kaasuputkea häiritsemästä, mikäli Venäjä käynnistää neuvottelut Karjalan palauttamisesta! Koplaus on enemmän kuin erikoinen, mutta vanhana Karjalan palautuksen kannattajana toivon hankkeelle mitä parhainta menestystä.

 

Timo Juurikkala 29.8.2009

Siirry sivun alkuun