Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Selkämeren kansallispuisto

Valtioneuvosto teki syksyllä hyvän juhlapäätöksen, Kun Selkämeren kansallispuisto päätettiin perustaa. Selkämeri täydentää oivasti kansallispuistoverkostoamme saariston, vedenalaisen luonnon ja rannikkoalueiden osalta. Jos puisto toteutuu suunnitellussa muodossa, siitä tulee Suomen suurin aavan meren kansallispuisto.

Hanke tunnettiin alun perin Raumanmeren kansallispuistona, mutta sittemmin alue on laajentunut Satakunnasta Vakka-Suomen puolelle. Nyt ajatus on, että kansallispuisto ulottuisi Merikarvialta Kustaviin.

Hiukan yllättäen vakkasuomalaiset kalastajat ja kalanviljelijät ovat kuitenkin aloittaneet ankaran märinän puistosuunnitelmia vastaan. He vaativat alueen huomattavaa pienentämistä, jotta ammattikalastus ei häiriintyisi.

Tässä on pääosin kyse väärinkäsityksestä ja turhasta pelosta, sillä kalastaminen on mahdollista myös kansallispuiston vesillä.

Useimmat Suomen kunnat ja maakunnat ovat tyytyväisiä, jos kansallispuistoja suunnitellaan heidän kulmilleen. Kansallispuistoilla on vahva brändi, ja ne tuovat alueelle hyvää mainetta ja matkailu- ym. tuloja. Viimevuotisen selvityksen mukaan kansallispuisto tuo siihen sijoitetun euron jopa 20-kertaisesti takaisin.

Valitettavasti ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei näytä tässäkään kohdin osoittautuvan jämäkäksi luontoarvojen puolustajaksi. Lehtomäki on lehtitietojen mukaan supistamassa Selkämeren kansallispuiston aluetta Vakka-Suomen puolella "kovan vastustuksen" vuoksi.

Ympäristöministerinä hänen tulisi kuitenkin olla kauaskatseinen ja pitää kiinni puiston laajasta rajauksesta, yksittäisten intressitahojen vastustuksesta huolimatta. Kysymys on kuitenkin Itämeren ja sen monimuotoisuuden suojelusta.

 

Timo Juurikkala 17.2.2010




Siirry sivun alkuun