Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Maatalouden on aika ryhdistäytyä

Itämeren heikko ekologinen tila huolestuttaa laajoja kansalaispiirejä ja myös poliittisia puolueita laidasta laitaan. Siksi onkin vähintään erikoista, ettei meren tilan kehitystä ole saatu käännettyä parempaan suuntaan.

Suomella on selkeä vastuu omasta rannikostaan - mutta ei pelkästään siitä. Meidän rehevöittävät päästömme ovat nimittäin varsin korkeat: reilut kymmenen prosenttia sekä typestä että fosforista, kun asukasmäärämme on vain kuusi prosenttia valuma-alueen väestöstä. Suomen maine "ympäristöasiansa hyvin hoitaneena maana" ei näytä kovin perustellulta.

Teollisuus- ja asutusjätevedet on viime vuosikymmeninä saatu kohtuullisen hyvin kuosiin, mutta maataloudessa ei vastaavaa positiivista kehitystä ole näkynyt. Viljely vastaakin nykyään yli 50 prosentista maamme rehevöittävistä päästöistä sekä typen että fosforin osalta.

Yli 90 prosenttia maanviljelijöistämme on EU:n ympäristötuen piirissä, mutta se ei ole paljon auttanut. Ympäristötuen ehdot ovat kovin löysät. Tähän tarvitaan nyt uutta otetta.

Tutkijat kertovat, että jopa 80 prosenttia kaikista maatalouden rehevyyspäästöistä tulee noin 20 prosentilta pelloista, lähinnä rantalohkoilta ja etenkin kaltevilta pelloilta. Olisi nopea ja kustannustehokas tapa suunnata vahvat ympäristötoimet ja -tuet nimenomaan näille 20 prosentille. Leveät suojavyöhykkeet, talviaikainen kasvipeitteisyys, laiha lannoitus, parempi ojitus, kosteikot - kyllä konsteja on olemassa. Ja viimesijaisena keinona hankalimpien peltolohkojen poistaminen viljelykäytöstä. Energiapajukkoa taikka ruokohelpiä, jotka imevät ravinteita tehokkaasti ja jotka voidaan hyödyntää energiana.

Maatalouden täytyy nyt ryhdistäytyä vesiensuojelussaan - niin ovat tehneet muutkin, vaikka kustannuksia on syntynyt! Monet viljelijät ovat kyllä vähentäneet lannoitusta ravinnetaselaskelmien perusteella ja tehneet muitakin toimia, mutta kokonaiskuormitus ei kuitenkaan ole pienentynyt. Tämä johtuu osittain lisääntyneestä peltopinta-alasta ja osittain viljelysuuntien muutoksista - esimerkiksi vehnän viljelyala on kasvanut tuntuvasti. Ja vehnänviljelystä tulee ravinnevalumia enemmän kuin monista muista kasveista, koska vehnää "täytyy" lannoittaa runsaammin.

Oma vaikutuksensa on myös sillä, että maataloutemme on selkeästi erottunut alueellisesti: karjanhoito on valtalaji idässä kun taas viljanviljely lännessä. Tämä tekee järkevän, luontaisen ravinteiden kierrätyksen kovin hankalaksi.

Ainoa ratkaisu ei voi olla se, että maatalouteen lapioidaan lisää tukieuroja. Ennemmin pitää yrittää hakea win-win-asetelmia, joista sekä maajussi että Itämeri hyötyvät. Tällaisia voivat olla esimerkiksi energiakasvien viljely riskilohkoilla, ravinteiden kierrätyksen tehostaminen, biokaasureaktorit karjanlannalle sekä elintarvikkeiden "Itämeri-merkki", jonka voisi liimata vesiensuojelunsa esimerkillisesti hoitaneen tilan tuotteisiin.

Maatalouden tukirakenteen uudistaminen kesken EU:n tukikauden on hiukan hankalaa, ja siksi erityistä painetta pitää nyt panna EU:n suuntaan, jossa jo valmistellaan uuden vuonna 2014 alkavan maataloustukikauden uudistuksia. Suomen pitää aktiivisesti viedä Brysselin kammareihin sellaisia malleja, joissa Itämeren suojelun näkökulma on vahvana näkyvillä. Onhan Itämeri kuitenkin Euroopan Unionin sisämeri.

Timo Juurikkala 10.3.2010




Siirry sivun alkuun