Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Lindenin puntti tutisi

Viestintäministeri Suvi Linden yllätti kaikki ilmoittamalla, ettei aio tuoda Yle-lakeja eduskuntaan tällä vaalikaudella.

Ministerin ratkaisua on paheksuttu laajalti, ja pelisääntöjen näkökulmasta se onkin merkillinen. Ylen asioiden ympärillä istui parlamentaarinen, kaikkia eduskuntaryhmiä edustava yksimielinen komitea. Etenemiselle olisi ollut selkeät halssit ja vahva mandaatti.

Lienee niin, että Lindenin rohkeus petti rajun kansalaispalautteen takia. Minullekin tuli kymmeniä äkäisiä kannanottoja Yle-maksusta, vaikka olen koko asiaan täysin syytön! Voin vain kuvitella, millaisessa tuiverruksessa viestintäministeri on saanut olla.

Vaikka Lindenin toiminta on ollut asiassa vähintään eriskummallista, en ole kovin pahoillani syntyneestä tilanteesta. Esitetyssä Yle-maksussa oli pahoja valuvikoja - kuvaavaa on, että monet tahot ovat luonnehtineet maksumallia "vähiten huonoksi" vaihtoehdoksi. Ehkä on nyt hyvä kehittää tilalle sellainen malli, joka ei olisi "ollenkaan huono"!

Nykyinen lupamaksusysteemi on eittämättä aikansa elänyt, koska sitä voidaan kiertää erilaisten vekottimien avulla. Lupamaksun kotitalouskohtaisuus myös sorsii yksinäisiä sekä yksinhuoltajia.

Tähän yksinäisten aikuisten ongelmaan Yle-maksu ei olisi tuonut helpotusta. Maksuhuojennukset pienituloisille ja vähävaraisille olisivat myös olleet jokseenkin vaikeita toteuttaa - ainakin hallinnollinen (= tuottamaton) työ olisi lisääntynyt.

Ylen rahoittaminen suoraan valtion budjetista poistaisi sekä yksinhuoltajien että vähävaraisten ongelman. Budjettirahoituksen ongelmaksi on nähty se, että rahoituksen taso ratkaistaan aina vuosittain budjetin yhteydessä, jolloin Yle roikkuu löysässä hirressä koko budjettikäsittelyn ajan. Mutta kyllä vuosittaisen Yle-maksun suuruus olisi myös ollut eduskunnan käsissä, joten sekin malli olisi sisältänyt vastaavan ongelman!

Ylellä on merkittävä asema suomalaisen kulttuurin tukijana, vähemmistöjen tasavertaisuuden edistäjänä sekä tiedonvälittäjänä ja kriisiajan toimijana. Siksi minusta Ylen ylläpitäminen on tärkeää. Ja näiden syiden johdosta Ylen ylläpitoon on koko kansakunnan osallistuttava, vaikka kaikki eivät TV-ruutua jatkuvalla syötöllä töllötäkään.

Lindenin petaamalla pohjalla Ylestä tulee merkittävä vaaliteema ensi keväänä. Hyvä niin, onhan Yle varsin merkittävä kansallinen instituutio.

Timo Juurikkala 14.3.2010




Kommentit

Asta Sorsa (15.3.2010 22:31:44)

Hei,
En vastusta Yle-rahoituksen uusimista, mutta veron tai maksun olisi kuitenkin oltava mahdollisimman tasapuolinen kansalaisille. Asuntokohtainen maksu ei sitä ole, mediaahan kulutetaan henkilökohtaisesti. Kannatan rahoitustavaksi budjettirahoitusta. Jos vero kerätään tuloverotuksen yhteydessä, se olisi todennäköisesti myös halvempi tapa kerätä varoja.

Siirry sivun alkuun