Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Ydinvoimasotkuilua

Ydinvoimalalupien käsittely on saamassa kummallisia piirteitä. Prosessia yritetään kiirehtiä siten, että lopulliset päätökset olisivat eduskunnassa jo ennen juhannusta. Tämänpäiväisessä puhemiesneuvostossa asia jäi pöydälle, kun valiokuntakäsittelyistä ei syntynyt yksimielisyyttä.

Varsinaisen mietinnön laatii talousvaliokunta samoin kuin edellisellä kerralla vuonna 2002. Tuolloin eduskuntakäsittely vei kaikkinensa neljä kuukautta, ja asiasta antoi lausunnon seitsemän eri valiokuntaa. Nyt on esitetty, että vain ympäristövaliokunta laatisi lausunnon ja että prosessi vietäisiin läpi reilussa kuukaudessa!

Tämä on omituista ajattelua, sillä tällä kertaa tilanne on vielä aikaisempaa monimutkaisempi jo siksikin, että valtioneuvosto on esittämässä kahta ydinvoimalupaa. Päätös ei saa eikä voi olla läpihuutojuttu; eduskunnalle on annettava mahdollisuus syventyä asiaan riittävän perusteellisesti. Etenkin, kun kansan enemmistö suhtautuu mielipidetiedustelujen mukaan ydinvoiman lisärakentamiseen kielteisesti.

Ydinenergialaki edellyttää asian arvioimista yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Homma ei ole mitenkään suoraviivainen, vaikka sellaiset kaiffarit kuin elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk), valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) yrittävät ydinfanaattisuuksissaan oikoa mutkia.

Yksi merkittävä selvitystä vaativa asia on ns. Mankala-periaate, jonka mukaan ydinvoimayhtiöiden omistajat saavat ostaa osakkuussähköä omakustannushintaan. Monien veroasiantuntijoiden mukaan tämä 1960-luvulta peräisin oleva systeemi vääristää markkinoita ja saattaa pitää sisällään veronkiertoa ja piilotettua osingonjakoa. EU-komissio on jo kyselemässä asian perään. Tähän on saatava selvyys ennen päätöksiä.

Eivätkä sotkut tähän lopu: tämäniltainen Ajankohtainen kakkonen paljasti, että TEMin ydinvoima-asioita valmistellut ylijohtaja Taisto Turunen on ollut Fennovoiman yhden perustajan ja omistajan Outokumpu Oyj:n hallituksen jäsen!

Ministeriön viranhaltija-asiantuntija ja ydinvoimalupien keskeinen valmistelija onkin siis sidoksissa yhtiöön, jolle esitetään myönteistä periaatepäätöstä!? No, oikeusoppineet tutkivat jo mahdollista jääviyttä.

Timo Juurikkala 4.5.2010




Siirry sivun alkuun