Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Metropolisolmu ja johtajuuden puute

Nyt näyttää vahvasti siltä, ettei metropolihallintoa tule. Kokoomus on harjoittanut erikoista kolmiraajajarrutusta: yhdellä raajalla on lyöty kättä päälle hallituksessa ja kolmella muulla jarrutettu ja viskelty kapuloita rattaisiin.

Lausunnoilla ollut luonnos metropolilaiksi ei ollut ehkä briljantti esitys, mutta siinä oli kuitenkin muutamia tärkeitä edistysaskeleita.

Ensinnäkin metropolikaavan ja sen toteuttamissuunnitelman avulla yhdyskuntarakenteen kehitys olisi saatu järkevään kuosiin. Yhdyskuntarakenteen hajaantuminen olisi pysähtynyt, ja samalla olisi voitu torjua alueellista eriytymistä.

Toisekseen olisi saatu syntymään nykyistä laajempi yhtenäinen joukkoliikennejärjestelmä. Toimivan joukkoliikenteen toteuttaminen olisi helpottunut, kun lippujärjestelmät olisi yhdistetty ja kehitetty liityntäpysäköintiä.

Kolmanneksi seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisestä olisi vastannut suorilla vaaleilla valittu metropolivaltuusto. Nurkkakuntaisen edunvalvonnan vaikuttavuus olisi heikentynyt.

Mutta nyt siis palaillaan lähtöruutuun. Metropolin tulevaisuutta on vaikea ennustaa - voi olla että vanhoissa poteroissa pysytään vielä pitkään. Se ei ole seudun eikä kansakunnan etu.

Kataisen ja Stubbin hallitusten isot hankkeet taitavat kaikki jäädä suutareiksi. Kuntarakenne-, sote- ja metropoliuudistus olisivat vaatineet huolellista yhteensovitusta, koska ne kaikki vaikuttavat niin paljon kuntien toimintaan. Kokonaiskuvaa ei kyetty hahmottamaan missään vaiheessa.

Tästä eivät vastuussa ole niinkään yksittäiset vastuuministerit Guzenina-Richardson ja Huovinen tahi Virkkunen ja Risikko, vaan kapellimestarit Katainen ja Stubb. Johtajuutta olisi tarvittu enemmän.


Timo Juurikkala 15.2.2015




Kommentit

Qjp53VX64W (29.4.2016 19:10:19)

Harap anak saya dapat KISAS. Nak sgt anak saya pergi. Dah dpt 9A pun susah nak dpt. Nak kata tak aktif kokurikilum, dah aktif dah. Dah mewakili sekolah sampai peringkat ne0#&ire823g;

Siirry sivun alkuun