Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Stubbin lapanen

Hallituksen loppukiri on ollut murheellista seurattavaa: monen lakihankkeen kanssa on kompuroitu ja sählätty. Kiusanteko ja kostonkierre ovat leimanneet istuntokauden viimeisiä päiviä, mikä ei anna kansalaisiin päin hyvää kuvaa demokratian toimivuudesta. Homma on lähtenyt pääministeri Stubbin lapasesta.

Loppumetreillä kaatuneiden hallituksen esitysten lista on pitkä: toisen asteen koulutuksen rakenne ja rahoitus, ILO169-sopimus, opintotuki, Pisara, metropoli, sote. Oma erikoisuutensa oli vielä kansanedustaja Kari Rajamäen soolo paperittomien terveydenhuoltolain kaatamiseksi. Likainen temppu onnistui, kun hallitus oli huolimaton eikä varmistanut eduskuntakäsittelyn läpivientiä. Puhtain paperein tästä ei selviä myöskään eduskunnan puhemiehistö.

Stubbin hallituksen piti olla toimeenpanohallitus. On kansakunnan kannalta vakava asia, että hallituksen saldo jää heiveröiseksi. Maa tarvitsee osaavaa johtamista ja määrätietoisia päätöksiä.

Hallituksen yhteistyötä on leimannut luottamuksen puute. Kysymys on osin vaalien lähestymisen synnyttämästä hermoilusta, mutta oma merkityksensä on varmaan myös pääministeri Stubbin ja valtiovarainministeri Rinteen henkilökemialla. Miehet ovat vähän eri puusta veistettyjä.

Monipuoluehallituksen toimintakyky on kiinni yhteisesti sovituista pelisäännöistä ja niiden noudattamisesta. Nyt näyttää, että säännöt ovat epäselvät - eikä niitäkään enää noudateta. Kansan silmissä loppupäivien hullunmylly näyttäytyy lähinnä sähläämisenä ellei peräti onnettomana tunarointina.

On surullista, että juuri vaalien alla koko demokraattisen järjestelmämme toimivuus näyttää näin huonolta. Kansalaisten luottamus hallituksen ja eduskunnan toimintaan rapautuu.

Tämä on vakava paikka uudelle eduskunnalle ja hallitukselle. Toivon mukaan näistä kokemuksista osataan ottaa opiksi, kun uusi hallitus muodostetaan ja pelisäännöistä sovitaan. Viime päivien ja viikkojen tyylisellä touhulla Suomen ongelmia ei saada korjaantumaan.


Timo Juurikkala 14.3.2015




Kommentit

RJThokZBNnLd (23.3.2017 22:15:00)

Ai que historinha mais linda! Apenas o comeco de uma vida juntos! Muitas fedlaidcies pra voces dois! AMO VOCES! Beijos! Da irmazinha querida e cunhada!

Siirry sivun alkuun