Moottoripyöräilijä

Minua kurmuutetaan usein siitä, että miten voin olla vihreä ja ajella silti moottoripyörällä. Väitetään, että tässä on ristiriita.

Synnyin jonkinlaiseen moottoriperheeseen, isäni Jussi on diplomi-insinööri ja tullut tunnetuksi pitkästä urastaan auto- ja moottoripyörätoimittajana muun muassa Tekniikan maailma -lehdessä. Autot ja moottoripyörät olivat isossa roolissa meidän perheessämme. Ensimmäisen vanhan brittipyöräni, vuoden 1936 Velocette MAC:n, hommasin jo 14-vuotiaana. Mopoikä kului pappa-Tunturin ja sittemmin sporttimopon sarvissa.

Sain kevytmoottoripyöräkortin vuonna 1974, ja siitä lukien olen ajanut moottoripyörällä. Olen sellainen friikki, etten ilman pakottavaa syytä (= ihmisten tai tavaroiden kuljetustarve) astu autoon ajokauden aikana. Ajokausi alkaa kun liukkaat kelit loppuvat ja päättyy kun liukkaat alkavat; moottoripyörä on arkikulkuneuvoni.

1980-luvulla olin Vauhdin maailma -lehden moottoripyöräavustaja, ja tuolloin koeajoin käytännössä kaikki Suomen markkinoille saapuneet uutuudet ja tein niistä pieniä juttuja lehteen. 2000-luvun alkuvuosina tein myös jonkin verran mp-historiaa käsitteleviä artikkeleita ja esittelyjä Mobilisti-lehteen.

Nykyisen, vuoden 1971 mallia olevan 650-kuutioisen BSA:ni hankin vuonna 1999, ja siitä lähtien se ollut käyttöpyöräni. BSA (= "Pässi") edustaa kestokulutushyödykettä parhaimmillaan: se on valmistettu perinteisellä filosofialla siten, että laite on loputtomiin korjattavissa. Kuluvia osia vaihdetaan tarpeen mukaan mutta keskeiset osat säilytetään. Uusiutumattomia luonnonvaroja ei kulu - paitsi tietysti bensaa ja öljyä.

BSA:lle ei ole Suomessa merkkikorjaamoita, joten teen kaikki tarvittavat huolto- ja korjaustoimet itse - se on osa tätä harrastusta. Kakkos- ja kolmosmoottoripyörinä minulla on vuoden 1957 Velocette 350 sekä -59 Ariel 350.