Timo Juurikkala
Vihreät De Gröna

Vihreät De Gröna

Share

 

Kolmea uutta ydinvoimalaa vaativat ovat ydinfanaatikkoja

Kansanedustaja Timo Juurikkala (vihr.) syyttää kolmea ydinvoimalalupaa vaativaa kokoomusjohtoa ydinfanatismista. Juurikkalan mukaan metsäteollisuuden rakennemuutoksesta ja energiatehokkuuden paranemisesta johtuva kotimaisen sähkönkulutuksen laskeva trendi on otettava todesta. Todellisista sähkönkulutusluvuista vähät välittävä ydinuho ei ole tästä maailmasta. Ydinvoimaloiden rakentaminen yksinomaan sähkön vientiä varten tarkoittaa käytännössä massiivista ydinjätteen maahantuontia valtion tuella, toteaa Juurikkala.

Vihreiden puoluevaltuuskunnassa Järvenpäässä lauantaina puhunut Juurikkala totesi sähkön kulutuksen vähentyneen vuodesta 2006 jo kymmenellä prosentilla eli kahden Loviisassa sijaitsevan ydinvoimalayksikön vuosituotannon verran. Samaan aikaan Suomen sähkömarkkinoille on syntymässä uutta tuulivoimatuotantoa hallituksen Pitkän aikavälin energia- ja ilmastoselonteon mukaiset 6 terawattituntia ja myös bioenergian tuotanto on kasvussa. Lisäksi 13 terawattitunnin Olkiluoto 3 on yhä käynnistämättä. Tässä tilanteessa jokainen uusi ydinvoimala rakennetaan ydinenergialain hengen vastaisesti yksinomaan Suomen ulkopuolisen sähkön käytön varaan.

"Ollaanko Suomesta tekemässä energiaa Euroopalle tuottava Pohjois-Euroopan pikku Venäjä?" kysyy Juurikkala.

Niin kauan kuin Suomen ydinvoimateollisuus ei kanna täyttä vastuutaan ydinjätteistä ja onnettomuusriskeistä, ydinvoima ei ole markkinaehtoista liiketoimintaa. Mm. Yhdysvalloissa ydinonnettomuudesta yhtiöille syntyvä korvausvelvoite yltää aina 10 miljardiin euroon saakka.

Timo Juurikkala on uusmaalainen kansanedustaja Vantaalta. Hän nousi eduskuntaan 1. varasijalta Heidi Hautalan tultua valituksi Euroopan parlamenttiin kesäkuun eurovaaleissa. Juurikkala on myös yhdessä kansanedustaja Janina Anderssonin kanssa vihreiden ydinvoimatyöryhmän puheenjohtaja.

Lisätiedot:

Kansanedustaja Timo Juurikkala, p. 09 432 3129

Timo Juurikkala 26.9.2009

Siirry sivun alkuun